tiistai 29. syyskuuta 2015

Uuden alku

Hei!

Muumit Kotona -blogi lopettaa ja varsinainen yhteistyöni Bloggerin kanssa päättyy. Tähänastiset päivitykset ovat kuitenkin edelleen luettavissa täällä. 

Jatkossa löydät minut kaikkine touhuineni aivan uudelta sivustoltani Pikkuisia (www.pikkuisia.fi).

Toivotan sinut sinne lämpimästi tervetulleeksi!

T. Teija




torstai 6. elokuuta 2015

Salin verhot DIY

Moi!

Luovuus ei vain kuki aina. Kuten ei tämän Muumitaloni kanssakaan. Nyt on ollut suhteettoman pitkiä taukoja ja ei voi muuta kuin toivoa parempia energioita tähän projektiin :)

Tänään sain kuitenkin tehtyä verhot Muumitalon saliin. Sali on torniosan toisessa kerroksessa, Nipsun huoneen vieressä. Saliin kaavailen pientä olohuonetta kirjoineen ja vinyylilevyineen. Sali on puolikuun muotoinen, mikä asettaa hieman haastetta sisutukselle ja mm verhotangoille (seinä on kaareva).

Yrittänyttä ei kuitenkaan laiteta, sanotaan. 

Verhot saliin syntyivät näin:






Verhot kiinnitin tankoineen ikkunaan Erikeepperillä, joten niitä ei sitten vaihdeta aivan heti. ;) Salin kalustus on vielä aivan alkutekijöissään, mutta mikäs sen kutkuttavampaa kuin tyhjä huone!? ;) Huomasitkos muuten nuo virkatut koristelistat? Aika kätevä idea, vaikka itse sanonkin :) Se oli oikeastaan ainoa vaihtoehto tähän tilaan, koska kaarevaan seinään puulistan asentaminen ei onnistu minulta. 

Jostain virtapiikin saaneena olen kuitenkin ottanut nyt tuon kolmannen kerroksen käsittelyyn. Sinne tulee kylpyhuone sekä Muumimamman ja Muumipapan makuuhuone. Työ on jo aika mukavalla mallilla, mutta niistä kuulet ja näet sitten myöhemmin :D

-T-

lauantai 27. kesäkuuta 2015

Hengähdys ja pieni tuotos

Ihan liian pitkäksi venähti tämä tauko muumitalo -projektissani. Mutta kaipa se on luonnollista välillä hengähtääkin, kerätä ideoita. Laakereillani en ole tietenkään levännyt, vaan viime aikoina muut miniatyyriaskareet ovat vieneet energioitani.

Tällä viikolla olen kuitenkin pitkästä aikaa alkanut taas vilkuilla muumitaloani. Rakennusprojekti ennätti nousta kolmanteen kerrokseen, johon tulevat kylpyhuone sekä Muumimamman ja Muumipapan makuuhuone. Väliseinä on jo rakennettu sekä osittain pinnoitettu kylpyhuonettakin.

En päässyt vielä toistaiseksi tässäkään energiapuuskassani suurille linjoille vaan pitäydyin vielä pienissä yksityiskohdissa. Palasin takaisin toisen kerroksen Muumipapan huoneeseen, jonka tyhjyyttään kaikuva pöytä sai aivonystyräni liikkeelle. Askartelin pienen mustan nahkakirjan, johon Muumipappa voi kirjoitella muistelmiaan.









Sateinen päivä on tulossa joten tänään voisi olla hyvä päivä jatkaa Muumitalon kimpussa...

Leppoista lauantaita!

-T

tiistai 12. toukokuuta 2015

Aurinkoparveke

Muumitalon rakennusprojekti on jatkunut verkkaasti. Kun valmiita suunnitelmia ei ole, mutta bilteman sytyketikkuja sitäkin enemmän voi saada aikaan vaikka ja mitä. Tässäkin tapauksessa kävi niin että aloin vaan tehdä. 

Muumitalon torniosan vieressä oli kaksikerroksinen lisäosa. Lisäosan yläpuoli näytti kaipailevan jotain, joten aloin rakentaan sitä jotain sytyketikuista. Syntyi suurehko parveke sekä huone Niiskuneidille. Alakaton alle syntyy luontevasti myös pieni ullakkotila. Sinne tulee Haisulin piilopaikka. 

Matkan varrella on syntynyt taloon myös lisää asukkaita. Mymmeli ja Pikku-Myy. Ne olen tehnyt itse alusta loppuun saakka (paitsi Pikku-Myyn kädet ostin oikealta nukentekijältä itsevalmistamieni rikkoontuessa).








Tiistaiterkuin,

-T-

torstai 30. huhtikuuta 2015

Muumipapan kammari

Muumipapan kammari tulee myös toiseen kerrokseen. Tilan pinnat alkavat olla kutakuinkin valmiit; sisustukseen on päässä runsaasti toteuttamista vailla olevia ideoita. Koska Muumipappa on seikkaillut nuoruudessaan paljon merillä niin tottahan toki hänen kammaristaan tulee merihenkinen. 







Siellä se Muumipappa haaveilee tulevista seikkailuistaan. :)


Vappuisin terveisin,

T

tiistai 28. huhtikuuta 2015

Nipsun soppi


Alakerrasta on edetty toiseen kerrokseen. Lähtötilanteessa minulla ei ollut tietoa huonejaosta tai edes siitä mitä huoneita tähän taloon tuleekaan, mutta ideat ovat tursunneet matkan varrella. 

Tottahan toki Nipsukin tarvitsee oman soppensa Muumitalossa. Hänelle löytyi sopen paikka toisen kerroksen salongin vierestä. Nipsu tykkää kimaltelevista tavaroista, joten pieneen tilaan tulee paljon kaikkea. Peräseinälle ei tule ikkuna-aukkoja, joten Nipsun ikkuna tehtiin hieman toisin. Nuorimmaisena kyllä totesi että "Äiti! Eihän muumitalosta näe merelle..". No. Nyt näkyy. :)









Kepoista keskiviikkoa! :)

-T-

lauantai 18. huhtikuuta 2015

Keittonurkkaus

Muumimamman köökin keittonurkkaukseen on valmistunut täytettä.

Musta puuhella valmistui yksinkertaisesti pahvilaatikosta. En ole siihen kovin tyytyväinen ja varmaankin tulen kokeilemaan vastaavan valmistusta vielä uudelleen. Valkoisen leivinuunin tein ilmakuivuvasta Fimosta. 







Muumimammalle nämä näyttäisivät kelpaavan alkuun. Ja sehän on pääasia. :)

Sirpakkaa sunnuntaita Sinulle!

-T-