sunnuntai 29. maaliskuuta 2015

Jostainhan se on aloitettava...

Muutaman mutta -kysymyksen äärellä kului tämä päivä. Lopullinen muoto? Mille tasolle? Talon lopullinen korkeus ja leveys? Sijoituspaikka? Muumitalo on tarkoitus tehdä olemassa olevista jutuista, ilman isoja hankintoja. Talosta tulee suuri ja painava. Se on ehdottomasti saatava tasolle, jonka alla on pyörät. En halua aivan japanilaiseen animaatioon perustuvaa pyöreää taloa, vaan haluan muumitaloni muistuttavan vähän myös Tove Janssonin ystäviensä kanssa tekemää. Niin hienoa en missään nimessä osaa tehdä enkä aio edes yrittää, mutta jotain sinne päin. Käytössäni on eräs puinen 6 -lokeroinen hyllykkö, jonka sahasimme tänään muotoonsa. Tasoa muokkasimme myös siten että kalustepyörät saa siihen asennettua. Jotain siis on jo alulla.

Tässä on tämän päivän luonnokseni omasta muumitalostani. Pahoittelut alkeellisista piirustustaidoistani... 


Muumitalon haluan tietenkin kotimme muuhun sisustukseen mahdollisimman hyvin sointuvaksi, joten väriksi ajattelin tällaista Tikkurilan Vanhan ajan värikartaston sini-harmaan sävyä.

343X

Katon väriksi sopisi tämä Tikkurilan Marmeladi.


M326 (Marmeladi)

Nyt pitää vähän jäähdyttää inspiraatiovirtaa. Työviikko olisi edessä ja monta perheen tavallisen arjen pyöritykseen liittyvää pakollista hommaa odottavat tekijäänsä. 

Sunnuntaisin terkuin,

Teijulin

lauantai 28. maaliskuuta 2015

DIY Hattivatti -yövalo

Tämä on oma ohjeeni, yön kähmässä keksitty. 
Meillä tästä tuli välittömästi hitti ja siksi jaan tämän ohjeen/idean sinullekin. 
Ole hyvä! :)


Tarvitset haluamasi yövalon koosta riippuen FIMO Effect 04 -massaa (pimeässä hohtavaa). Tähän minun yövalooni meni puolikas paketti eli noin 25g massaa.



Muotoile massasta pötkylöitä (hattivattien vartalot) sekä pieniä palloja (kädet eli ne räpyttimet) 
Tee vartaloista erikokoisia ja -pituisia. 
Paina pallot sormella littanoiksi ja tee terävällä työkalulla viillot saadaksesi käsiin harallaan olevat sormet.
Pyöritä massasta sopivan kokoinen pallo ja painele se hattivattien alustaksi. 


Voit vielä pyöristellä ja muotoilla hattivattien käsiä ja sormia mieleiseksesi.


 Silmien kohdalla voinee käyttää luovuutta. Itse tein silmät painamalla alkuun isommat silmäkuopat joiden keskelle painoin silmät terävällä työkalulla. Kukaan ei estä silmiä vaikkapa maalaamasta. 
Tässä vaiheessa myös kädet kannattaa kiinnittää vartaloon. 
Massat tarttuvat mukisematta toisiinsa ja se on yksi Fimon ihana ominaisuus. :)


Sitten hattivatit alustoineen uuniin. 120 astetta ja noin 15-20min.



Paiston jälkeen hattivattien alaosa kannattaa leikata vielä terävällä veitsellä jotta liimaus onnistuu alustaan paremmin. Liimana käytin pikaliimaa.


Ja valmista tuli! :D

Tämä yölamppu on noin 10cm korkea. Kuvaaminen pimeässä ei tuottanut oikein mukavaa lopputulosta joten jätänkin sinulle pientä jännitettävää. Voin kertoa että meidän 5-vuotias oli haltioissaan. Myös nukkumaanmeno sujui kerrankin mukisematta, hattivatteja katsellen. :)




Huomenna meillä aloitetaan muumitalon rakennus. Jännittävää! :)

-Teijulin

perjantai 27. maaliskuuta 2015

Joko olet hankkinut omasi?

Håll Sverige Rent - Keep Waters Clean Moomin mug by Arabia


Vinkkaan vain että tätä Pidä Ruotsi siistinä -kampanjaan tehtyä ja vain Ruotsissa myytyä mukia on taas hetken saatavana www.moomin.com -nettikaupasta! :)

-Teijulin

torstai 26. maaliskuuta 2015

Näin kaikki sai alkunsa


Olemme tavallinen suomalainen perhe. Viimeiset vuodet eivät ole olleet meille helppoja. Kävimme läpi avioeron, mutta lopulta päädyimme takaisin yhteen. Kolmen lapsemme henkinen kasvu oli varmasti koetuksella.

Kaiken kaaoksen keskellä yksi konkreettinen asia oli pysyvää. Muumimuki –kokoelmamme. Jostain syystä, ehkä kuitenkin eniten mieheni jämäkkyydestä johtuen, se päätettiin säilyttää koskemattomana omassa silloisessa vitriinikaapissaan. Mukeihin sisältyi hyviä muistoja vuosien ajalta ja ne olivat tärkeä tae jostain pysyvyydestä myös lapsillemme. Että jotain vielä jää.

Monien myllerrysten jälkeen me päätimme ex-mieheni kanssa kuitenkin vielä tarttua toisiimme uudestaan, sitoa perheemme takaisin yhteen. Aloittaa alusta ja yrittää enemmän, Hankimme apua tavoitteemme saavuttamiseen. Ja me oikeasti aiomme onnistua.

Meillä oli kaksi kotia ja juuri tuolloin lasten synnyinkodin remontointi alkoi tuntua järkevälle vaihtoehdolle asumisjärjestelyiden vaivattomuuden vuoksi. Keittiöremontti oli varmasti se haasteellisin, mutta sen punaiseksi langaksi osoittautui ehdottomasti Muumimuki –kokoelmamme. Kaiken jälkeen niille oli saatava arvoisensa paikka kodin sydämessä.

Keväällä 2014 huomasin hipisteleväni kaikkea pientä, tekeväni pienen pieniä asetelmia, väänteleväni rautalangasta pikkuruisia tuolia, hankkivani kirpputorilta kaikkea minikokoista. Kunnes eräänä päivänä ajatus elämäni ensimmäisen oman minitalon hankinnasta iski päähäni kuin salama; kirkkaana ja voimakkaana. Ja kuin uuden alun sinetiksi päätimme rakentaa tuon talon mieheni kanssa yhdessä.

Vuoden ajan olen nyt puuhannut miniatyyrimaailmassa. Olen löytänyt itseni kaltaisieni eli muiden miniatyyriharrastajien parista. Eräänä päivänä päätin kokeilla pikkuruisten Muumimukien valmistusta. Muumimukien jälkeen tulivat Muumi –aiheiset tarjottimet, lautaset ja lopulta Muumimaailman hahmot. Aloin haalia kirjastosta kirjoja Tove Janssonista ja Muumeista. Aloin kuikuilla lapseni ohitse Muumeja dvd:ltä ”sillä silmällä”. Ja lopulta aloin haaveilla pienen, mutta suurikokoisen Muumitalon, jopa Muumilaakson, rakentamisesta. Olen miettinyt materiaaleja, tehnyt luonnostelmia, ideoinut päässäni, mutta vielä en ole aloittanut. Kaipaan nimittäin matkatovereita. Lähtisitkö sinä kanssani pieneen suureen seikkailuun Muumien ihmeelliseen maailmaan?
















Yksi asia johti toiseen ja lopulta löysin itseni www.Moomin.com -sivuston tämän viikon kansainvälisestä blogipostauksesta. Aika hurjaa, eikö?

Mikäli olet Facebookissa, niin käypäs kurkistamassa täällä ja laita päivitys jakoon! :)


Jutun pääset lukemaan Moomin.comin omilta sivuilta vaikkapa tästä.



Torstai-terkuin,

-T-